www.uotilanratsastuskoulu.fi
Henkilökuntamme:
Mona Grönlund
Tallin toinen omistaja. Mona on ollut hevosten kanssa tekemisissä pienestä pitäen, ja oma ratsastuskoulu on ollut elinikäisenä haaveena. Nyt Mona pääsee
toteuttamaan itseään Uotilan Tallin toisena vetäjänä. Samalla työssä yhdistyy Monan toive päästä työskentelemään myös lasten ja nuorten parissa. Mona kokee
talliympäristön olevan yksi parhaista nuorten sosiaalisista paikoista. Nuori pääsee opettelemaan vastuunkantamista ja nuoren on yleensä helppo myös puhua murrosiässä
mieltäpainavista asioista tallilla. Usein tallihenkilökunta onkin yksi nuoren tärkeimmistä tukipylväistä. On hienoa olla mukana seuraamassa miten tallilla
puuhastelevat lapset kasvavat vastuuntuntoisiksi ja avoimiksi nuoriksi.
Monalla on kotona 3 australianpaimenkoiraa ja ne pitävät huolen siitä että kotonakin riittää elämää 2 lapsen (8v ja 15v) lisäksi!
Nora Grönlund
Nora, toinen tallin omistajista. Nora on syntynyt vuonna 1984 ja puuhannut pienestä asti hevosten parissa siskonsa tapaan. Ponivuosina Nora kilpaili koulu- ja
esteratsastuksessa, mutta nyt kisataukoa on pidetty oikeanlaisen hevosen puuttuessa. Noran yhtenä valmentajana on toiminut jo yli 15 vuoden ajan Heidi Svanborg.
Tällä hetkellä Noralla on friisiläistamma Hinte ja 9v. komea hannover-ruuna Chaletto , jonka kanssa on tähtäimessä
päästä kilpailemaan kouluratsastuksessa. Eläkkeellä oleva entinen kilpaponi Anico (s.1984) nautiskelee olostaan Noran hyvän ystävän Susanna Peltosen luona Asikkalassa.
Noran toinen suuri kiinnostuksen kohde kilpailemisen lisäksi on nuoret ponit ja hevoset. Viime vuosina Noralla onkin ollut monia ratsastettavia
nuoria ja vanhempia raakoja hevosia ja poneja. Nuorten hevosten kanssa työskennellessä paras opettaja on itse hevonen. Jokaisen kanssa on edettävä kullekkin yksilölle sopivalla tavalla
ja oma mieli on pidettävä avoimena ja asenne nöyränä. Jokaiselta hevoselta oppii aina jotain uutta eikä tällä alalla ole ikinä täysinoppinut.
Nora aloittaa syksyllä 2011 ratsutuspalveluiden tarjoamisen pääsääntöisesti poneille Uotilan Ratsastuskoululla.
Vapaa-aika kuluu mm. kaikenlaisissa hevostapahtumissa ja 3 koiran kanssa puuhaillessa. On kotona lisäksi vielä 2 kissaa ja akvaario, tekeminen ei lopu sielläkään.
Petra Larni
Petra on Uotilan pääopettaja. Petralla on vankka kokemus opettajana olosta yli 15v ajalta ja on hyvin omistautunut työlleen. Petra on työskennellyt paljon myös yksityisratsukoiden valmentajana
ja ratsuttajana. Petra on kilpaillut sekä koulu- että esteratsastuksessa lukuisilla eri hevosilla. Tällä hetkellä Petralla on hevosena omakasvatti, ruuna Bazhannia.
Petra on opettajana tarkka, vaativa ja johdonmukainen, aina kuitenkin kullekkin ratsastajalle sopivalla tavalla.
Hänen tavoitteenaan on saada ratsastajat ymmärtämään hevosta paremmin ja näin saada aikaiseksi parempaa yhteistyötä hevosen kanssa. Tavoitteeseen on päästy
kun Petra näkee hyvin ja oikein liikkuvan hevosen yhdessä tyytyväisen ratsastajan kanssa. Ratsastuksessa Petra painottaa istunnan käytön tärkeyttä muiden apujen rinnalla.
Ratsastuskouluoppilaiden kilpailuttaminen on myöskin yksi Petran intohimoista. Näin ratsastajat pääsevät toteamaan kehityksensä myös kilpakentillä ja tällä
tavoin haasteita ja tavoitteita voidaan lisätä. Petra on iloinen ja räväkkä persoona.
Krista Nyqvist
Ratsastuksenopettaja, Petran äitiysloman sijainen. Kristalla on usean vuoden kokemus opettajana olosta. Aikaisemmin Krista on toiminut opettajana mm. Ratsutila Wiknersillä, Etelä Vantaan Ratsastuskoululla ja
Tuomarinkylän Ratsastuskoululla. Kristalla on 13v. pv-tamma "Venla", jonka kanssa Krista treenaa sekä este että kouluratsastusta. Krista on
avoin ja iloinen persoona. Opettajana Krista on selkeä, kannustava ja sopivan vaativa. Krista osaa ottaa todella hyvin huomioon kunkin ratsastajan yksilönä ja
keskittyy jokaiseen heidän tarvitsemallaan tavalla.
Anne ja Petri Grönlund
Anne ja Petri, Monan ja Noran venhemmat. Anne taikoo kahvioon herkut ja pitää huolta siitä että kahviossa on tarjottavaa sekä lämmintä juomaa. Petri auttaa
tilan kunnossapidossa sekä rakentaa tarpeen vaatiessa mitä vaan! Petri tunnetaan myös nimellä Nakki. Nakki nimi tuli kun Petri sanoi aina että kun tytöt
soittavat niin nakki napsahtaa! Asuvat tilan päärakennuksessa.
Nella ja Senna Raiski
Nella puuhaa yleensä tallilla viikon jokaisena iltana ja on valmis auttamaan missä tahansa asiassa. Mikäli tarvitset apua, Nella osaa varmasti auttaa.
Nellalla on tällä hetkellä hevonen ylläpidossa. "Mörkö" on oikealta nimeltään Sir Roi ja se on hypännyt kansallisia 120cm luokkia omistajansa kanssa. Nellan
tavoitteena on kisata kausi 2012 yhdessä Mörkön kanssa niin este kuin kouluratsastuksessakin. Nella auttaa myös tallimme hevosten ratsastuksessa tarpeen vaatiessa.
Senna on Nellan pikkusisko. Senna asuu äitinsä Chrissen luona Helsingissä, mutta käy tallilla useana päivänä viikossa. Sennalta voit myös rohkeasti kysyä apua
mikäli jokin askarruttaa mieltä. Senna ratsasti aikaisemmin welsh A oriamme Blackya. Kilpailuissa hän kävi welsh ponien Kodan ja Santun kanssa tehden hyviä tuloksia.
Senna auttaa myös pienten ponien ratsastuksessa mikäli on tarve.
Christina Lindh
Chrisse on Senna ja Nellan äiti. Puuhastelee ja auttaa tallilla useana päivänä viikossa. On myös mukana järjestämässä estekilpailuja ja toimii muutenkin ahkerasti
asiassa kuin asiassa, tarttuu tarvittaessa myös talikon varteen. Nuoruudessaan Chrisse on toiminut useiden estehevosten hoitajana. Uotilassa Chrisse ratsastaa keskiviikkoisin.
Chrisse osti loppuvuodesta welsh A tamman jonka hän jättää käyttöön Uotilan Ratsastuskoululle. Chrisse avustaa ponien kanssa niin tallilla
kuin ulkopuolisissa kisoissakin. Chrisseä voi aina kiskaista tallilla hihasta jos on asiaa tai joku asia mietityttää!
Nita Kumpu
Nita on ilmiömäisen rauhallinen tyttö ja keksii parhaan toimintatavan varmasti, tapahtuipa sitten mitä tahansa. Nita auttaa tallilla useana päivänä viikossa,
ja häneltä voit aina pyytää rohkeasti apua. Maanantai ja sunnuntai illat ovat Nitan vakiopäiviä. Tällä hetkellä Nita käy vielä lukiota ja hänen haaveensa on
jatkokouluttautua hevosalalle. Nita on mukana myös valmennusryhmässämme ja toimii usein kisoissa hevosten hoitajana ellei ole itse kilpailemassa. Nita on
myös ollu kesätöissä Uotilassa ja jatkaa kesätyöpestiään myös kesällä 2012.